Maastojuoksun ensimmäinen virallinen maailmanmestari
Pekka Päivärinta
© Kalevi Mikkonen 2021
Päivärinta voitti uransa aikana yhteensä 14 Suomen mestaruutta (muun muassa viisi peräkkäistä maastomestaruutta vuosina 1973–1977), neljä SM-hopeaa ja kaksi SM-pronssia eri juoksumatkoilla ulko- ja sisäradoilla. Vuonna 1971 olin paikan päällä Oulussa järjestetyissä Suomen mestaruuskilpailuissa, joissa Pekka Päivärinta kävi kovan kiritaistelun seuraavana vuonna olympiapronssia juosseen Tapio Kantasen kanssa. Päivärinta voitti niukasti ensimmäisen aikuisten sarjan Suomen mestaruutensa molempien saadessa saman ajan 8.34,0.
Päivärinta viihtyi maastojuoksuissa
Päivärinta itse piti itseään enemmän maastojuoksijana kuin ratajuoksijana. Ennen IAAF:n järjestämiä virallisia maailmanmestaruuskilpailuja järjestettiin International Cross Country Championships –nimellä maastojuoksun epävirallisia maailmanmestaruuskilpailuja. Pekka Päivärinta osallistui tähän kisaan jo vuonna 1971 sijoittuen 11. sijalle. Suomen joukkue oli joukkuekilpailussa kahdeksas. Vuonna 1972 Päivärinta sijoittui kisassa kuudenneksi edellään mm. Tapio Kantanen, joka oli neljäs. Joukkuekilpailussa Suomi oli sillä kertaa seitsemäs.
Vuonna 1973 IAAF otti ohjelmaansa maastojuoksun ensimmäiset viralliset maailmanmestaruuskilpailut, jotka järjestettiin Belgian Waregemissa. Näissä kisoissa Päivärinta juoksi lähes sensaatiomaisesti kaikkien aikojen ensimmäisen maastojuoksun maailmanmestaruuden. Hän kukisti tuolloin loppukiritaistelussa Espanjan Mariano Haron. Tämä on edelleen ainoa suomalaisen kestävyysjuoksijan yleisessä sarjassa saavuttama mestaruus MM-kilpailuissa. MM-kisan kolmen-neljän kilometrin reitti oli erittäin vaativa esteiden ja ojien ylityksineen. Se sopi mainiosti estejuoksijana silloin tunnetulle Pekka Päivärinnalle.
Aikaisemmasta maastojuoksukokemuksesta Päivärinta tiesi, että ensimmäiset kilometrit piti mennä rajulla vauhdilla, jos aikoi mukaan kärkikamppailuun, sillä alussa ruuhka oli valtava, kun puolitoistasataa maailman huippujuoksijaa sulloutui lyhyen lähtösuoran jälkeen kapealle reitille. Jos ei päässyt heti alkumatkasta kärkiporukkaan, sinne oli vaikea nousta matkan varrella. Mutkikkaalla ja pehmeällä reitillä ohittelu ei ollut helppoa, sillä silloin joutui pois pitävimmiltä ja nopeimmilta juoksulinjoilta.
MM-maastokisa lähtikin käyntiin suunnitelmien mukaisesti. Päivärinta oli lähtörynnistyksen jälkeen mukana kärkikymmenikössä. Raskaalla maastoradalla pidettiin kovaa noin kolmen minuutin kilometrivauhtia. Päivärinta pysyi hyvin mukana kärjen mukana, kunnes Espanjan Mariano Haro nykäisi puolisentoista kilometriä ennen maalia. Päivärinta ei heti uskaltanut lähteä Haron vauhtiin, sillä hän ajatteli, ettei millään jaksaisi Haron peesissä maaliin saakka.
Haron askel alkoi kuitenkin painaa pari sataa metriä myöhemmin. Liian kovaa irtiottoon lähtenyt espanjalaisjuoksija kolusi viimeisen ojan pohjia myöten, ja Päivärinta saavutti karkulaista myös esteillä, jotka hän estejuoksijan taitavuudella ylitti sujuvasti. Miehet tulivat tasatahtia maalisuoran päässä olleelle viimeiselle esteelle. Päivärinta oli jo edellisenä päivänä katsonut loppusuoran reitin ja päättänyt aloittaa kirin vasta selviydyttyään viimeisestä esteestä ilman haaveria.
Lätsä-Pekan taktiikka toimi loistavasti ja hän kiri maaliin ykkösenä kymmenyksen erolla ennen Haroa. Suomalaismenestys oli muutenkin erinomaista, sillä parikymmentä sekuntia voittajalle hävinnyt Tapio Kantanen juoksi Uuden-Seelannin Rod Dixonin kannoilla neljänneksi. Joukkuekilpailussa Suomen kuusimiehinen joukkue sijoittui neljänneksi, mikä on Suomen paras sijoitus näissä kilpailuissa. Suomen joukkueessa juoksivat Päivärinnan ja Kantasen lisäksi Seppo Tuominen (sij. 34), Seppo Nikkari (43), Olavi Suomalainen (47) ja Pekka Tiihonen (51).
Waregem 17.3.1973
Tulokset/results:
Miehet/Senior men's race (11.98 km):
- Pekka Päivärinta Finland 35:46.4
- Mariano Haro Spain 35:46.5
- Rod Dixon New Zealand 36:00
- Tapio Kantanen Finland 36:05
- Willy Polleunis Belgium 36:05
- Roger Clark England 36:08
- Juan Hidalgo Spain 36:12
- Gaston Roelants Belgium 36:13
- Nikolay Sviridov Soviet Union 36:19
- Noel Tijou France 36:21
Myös julkisuudessa lähes unohdetussa naisten joukkuekilpailussa Suomi taisteli upeasti mitaleille sijoittuen hopealle joukkueella Sinikka Tyynelä (5.), Irja Pettinen (8.), Nina Holmén (10.) ja Aila Koivistoinen (50.). Näiden kisojen jälkeen jälkeen maastojuoksun maailman- ja Euroopan mestaruuskilpailuissa ovat mitaleille asti yltäneet Nina Holmén, joka juoksi pitkällä matkalla MM-hopeaa vuonna 1974 ja naisten joukkue (Nina Holmén, Pirjo Vihonen, Sinikka Tyynelä ja Irja Pettinen) samana vuonna sekä Annemari Sandell (nyk. Kiekara), jolla on yksi naisten sarjan lyhyen matkan MM-pronssi vuodelta 1999 ja tyttöjen sarjan MM-kulta (1995)- ja hopeamitali (1996) lyhyeltä matkalta. Naisten sarjan EM-kilpailuista hänellä on kultaa (1995) ja pronssia (1996) sekä hopeaa (1998) niinikään lyhyeltä matkalta.
Päivärinta osallistui vielä kolme kertaa maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailuihin. Vuonna 1974 hän juoksi 15. sijalle ja joukkuekilpailussa Suomi oli yhdeksäs. Vuoden 1975 kisoissa hän keskeytti kisan ja vuoden 1977 kisoissa sijoitukseksi tuli vaatimaton 83.
Päivärinta rata- ja maantiejuoksijana
Päivärinta juoksi loistavia aikoja myös ratakisoissa. Päivärinnan kolme muuta arvokisamitalia tulivat sisäratojen EM-kilpailuista 3000 metrin juoksusta: hopeaa Katowicessä 1975 ja San Sebastianissa 1977 sekä pronssia Rotterdamissa 1973. Rotterdamin EM-kisat olivat vain viikkoa ennen maastojuoksun MM-kisoja. Sisäradan EM-kisat olivat sopiva vauhtiharjoitus maastojuoksua varten. Belgian Emiel Puttemans voitti Rotterdamin hallikisan ylivoimaisesti ajalla 7.44,51. Päivärinta juoksi EM-pronssia Suomen halliennätysajalla 7.52,97. Jo alkuerässä hän juoksi Suomen ennätyksen ajallaan 7.53,68.
Päivärinta edusti Suomea ratajuoksijana myös ulkoradan arvokisoissa, joskaan menestys näissä kisoissa ei vastannut odotuksia. Hän osallistui olympiakisoihin sekä vuonna 1972 että vuonna 1976. Münchenin olympialaisissa Päivärinta sijoittui 3000 metrin estejuoksussa kahdeksanneksi, mikä oli sinällään erinomainen sijoitus. Münchenin estefinaalissa oli kolme suomalaista, kolme kenialaista ja kuusi muunmaalaista juoksijaa. Suomessa lehdet moitiskelivat juoksijoita epäonnistumisesta, vaikka Tapio Kantanen otti kisassa pronssia, Lätsä-Pekka oli kahdeksas ja Mikko Ala-Leppilampikin kymmenes. Samoissa olympialaisissa Päivärinta juoksi myös 1500 metrillä päästen välieriin saakka. Neljä vuotta myöhemmin Montrealin kisoissa Lätsä-Pekka oli jälleen mukana, mutta menestystä ei tullut vaan hän juoksi vitosella 13. sijalle, vaikka alkueräjuoksu oli lupauksia antava. Kympillä hän joutui keskeyttämään alkuerissä.
Euroopan mestaruuskilpailuihin Päivärinta osallistui kaksi kertaa. Helsingissä vuonna 1971 hän sijoittui 3000 metrin estejuoksussa 11:nneksi ja Rooman EM-kilpailuissa vuonna 1974 hän oli 5000 metrillä 13. ja 10000 metrillä 19. Kostea ja kuuma sää ei koskaan ollut hänelle sopiva keli vaan pitempiaikainen oleskelu sellaisissa oloissa vei kunnon alas. Tämä varmaan johtui osittain siitä, että Päivärinta harjoitteli lähes ainoastaan Suomen oloissa kesät talvet, joten hänen elimistönsä ei ollut tottunut kuumiin oloihin.
Pekka Päivärinnalla oli kuitenkin muita loistavia yksittäisiä juoksuja. Vuonna 1973 hän sijoittui kolmanneksi legendaarisessa Sao Paulon uudenvuodenyön juoksussa. Viljo Heino on ainoa suomalainen, joka on tämän juoksun voittanut, mikä tapahtui vuonna 1949. Vuoden 1974 joulukuussa Päivärinta juoksi Japanin Fukuokassa maratonennätyksensä 2.13.09, mikä oli silloin Pohjoismaiden ennätys. Hän jäi kuitenkin kisassa kolmanneksi. Edellä olivat vain olympiavoittoihin juosseet Frank Shorter ja Waldemar Cierpinski. Vuonna 1977 Päivärinta voitti silloisen DDR:n Karl-Marx-Stadtissa (nykyään jälleen Chemnitz) järjestetyn kovatasoisen maratonkilpailun ajalla 2.13.32,4. Hän on tämän kilpailun ainoa suomalaisvoittaja.
Ratamatkoilla Päivärinnan skaala oli laaja ja hän juoksi huippuaikoja aina 1500 metristä maratoniin. Vuonna 1975 (15.5.) hän juoksi Oulussa 25 000 metrin ratajuoksun maailmanennätyksen 1.14.16,8. Hän juoksi samassa kisassa väliaikana uuden ME:n myös silloin vielä virallisissa ennätystilastoissa olleessa 15 mailin juoksussa ajallaan 1.11.52,6. Kummankin matkan aikaisemmat maailmanennätykset olivat muuten Seppo Nikkarin nimissä vuodelta 1973. Päivärinnan 25000 metrin ennätyksen rikkoi Yhdysvaltain Bill Rodgers vuonna 1979. Vuonna 1973 Päivärinta juoksi hämmästyttävän sarjan ratajuoksuja, mm. 1500 metriä aikaan 3.37,2, 5000 m 13.29,6, 10000 m 28.28,6 ja maratonin 2.17.18.
Tuolloin 1970-luvulla ei juurikaan ns. jänisjuoksuja juostu vaan kaikki kisat olivat kilpailua mies miestä vastaan, joten Päivärintakin olisi varmasti pystynyt monilla matkoilla huomattavastikin kovempiin tuloksiin, jos olisi erityisesti jahdattu ennätystuloksia nykypäivän malliin. Päivärinnan ennätykset pitkillä ratamatkoilla ovat kuitenkin edelleen suomalaisille nykyjuoksijoille Topi Raitasta lukuun ottamatta jokseenkin ulottumattomissa.
Ennätykset:
800 m 1.52,5 (Salo 23.7.1978)
1500 m 3.37,2 (Helsinki 28.6.1973)
maili 4.05,2 (Oulu 2.9.1975)
2000 m 5.11,0 (Laitila 2.8.1974)
3000 m i 7.52,97 (Rotterdam 11.3.1973),
ulkoradoilla 7.57,2 (Hyvinkää 27.7.1975)
5000 m 13.28,6 (Helsinki 16.9.1973)
10 000 m 27.54,4 (Helsinki 23.6.1976)
tunninjuoksu 20091 m (Oulu 15.5.1975)
15 mailia 1.11.52,6 (Oulu 15.5.1975)
25 000 m 1.14.16,8 (Oulu 15.5.1975)
maraton 2.13.09,0 (Fukuoka 8.12.1974)
3000 m esteet 8.25,4 (Helsinki 26.7.1972)
Kauden parhaat ajat vuodesta 1968 alkaen:
Päivärinnan harjoittelusta
Päivärinta suosi harjoittelussaan kotimaan harjoittelua jopa talvisaikaan, poiketen monista senaikaisista suomalaisista huippujuoksijoista. Hänen valmentajanaan toimi Kari Sinkkonen.
Suomen kestävyysjuoksun uutta nousua 1960-luvun lopulla oli rakentamassa kuuluisa uusiseelantilainen juoksuguru ja monien Uuden-Seelannin huippujuoksijoiden valmentaja Arthur Lydiard. Vuonna 1967 kestävyysjuoksun päävalmentajana aloittanut Lydiard kiersi pitkin maata julistamassa oppiaan, jossa hän korosti kovien harjoitusmäärien merkitystä. Syksyllä 1967 Lydiard luennoi Kaarinassa. Paikalle oli kokoontunut urheilijoita ja valmentajia. Heidän joukossaan istui myös 18-vuotias Pekka Päivärinta.
Muutamassa vuodessa Päivärinnan harjoitusmäärät kasvoivat merkittävästi. Hän juoksi harjoituskaudella 1972 - 1973 yhteensä 702 harjoituksessa 10702 kilometriä. Kaudella 1973 - 1974 kilometrejä kertyi 10728. Keskimääräinen päiväannos oli 29,4 kilometriä. Vuoteen mahtui yli 700 harjoitusta ja yksi lepopäivä.
Useimmat suomalaisjuoksijat viettivät osan talvesta vuorilla korkean paikan leireillä ja etelän lämmössä. Perheellinen ja ansiotyön lomassa harjoitellut Päivärinta sen sijaan kävi uransa aikana vain kahdella parin viikon leirillä Italiassa. Suomessa harjoittelussa oli omat etunsa. Kaikki oli säännöllistä ja toistui samalla rutiinilla, ja ruoka oli tuttua. Myös huolto oli lähellä, ja hierojalle ja lääkärille pääsi heti kun tarvitsi. Huono puoli tässä kotimaan harjoittelussa oli korkean ilmanalan leirien puute sekä kuumaan ja kosteaan ilmastoon tottuminen, mikä epäilemättä näkyi hänen arvokisajuoksuissaan kuumissa oloissa. Päivittäinen ansiotyö söi tietysti jonkin verran erityisesti palautumista harjoituksista.
Päivärinta ymmärsi, että hänen pitäisi juosta paljon, ennen kuin pystyisi oikeasti harjoittelemaan ja pari ensimmäistä talvea oli totuttelua kestämään kovaa harjoitusta. Määrän lisäksi Päivärinnan harjoitteluun kuului myös tiukkoja eritysharjoituksia. Kari Sinkkosen harjoitusohjelmat sisälsivät monipuolisia harjoituksia, ja hän toi muun muassa mäkiloikkaharjoitukset suomalaisjuoksijoiden harjoitteluun. Päivärinta kertoi, että mäkiloikilla tehtiin kovuutta ja kirikykyä. Parhaimmillaan hän olikin tunnettu hyvästä kiristään. Harjoittelussa pyrittiin hyödyntämään myös Suomen oloja. Talviaikaan vetoja saatettiin juosta umpihangessa loivaan ylämäkeen. Päivärinnan harjoitteluun kuuluivat tietysti juoksijoiden peruskauraan kuuluvat vauhtileikittelyt. Jos tuntui, että keho oli ollut kovilla, vedot olivat lyhyitä ja palautukset pitkiä. Jos rasitusta lisättiin, hän veti pitkiä vetoja lyhyillä palautuksilla.
Suomen kestävyysjuoksutaso oli 1970-luvulla aivan toista luokkaa kuin nykyisin. Harrastajia oli paljon ja kova taso perustui siihen, että lukuisat suomalaisjuoksijat juoksivat isoja kilometrimääriä. Kotimaan kilpailuissakin oli erittäin kova taso ja samassa kisassa jopa toistakymmentä suomalaista saattoi alittaa esim. 14 minuutin rajan 5000 metrin juoksussa. Vaikkapa 13.45 - 13.50:n ajoilla ei ollut silloin asiaa edes Suomi-Ruotsi –maaotteluun! Maastojuoksun maailmanmestari Pekka Päivärinta kuului aikanaan Suomen kestävyysjuoksijoiden eliittiin, vaikka hänen suorituksiaan ilmeisesti arvokisojen ratajuoksujen vaatimattomamman menestyksen takia usein väheksyttiin. Olisipa meillä vieläkin hänen tasoisiaan juoksijoita tarjota kansainvälisiin kilpailuihin Topi Raitasen ohella!
|
Pekka Päivärinnan arvokisamitalit/medals |
|||
|
Maastojuoksun
MM-kilpailut (cross country) |
|||
|
Kultaa/gold |
|||
|
Sisäratojen EM-kilpailut
(indoor) |
|||
|
Hopeaa/silver |
3 000
metriä |
||
|
Hopeaa/silver |
3 000
metriä |
||
|
Pronssia/bronze |
3 000
metriä |
||
