Paavo Johannes Nurmi (13.6.1897 – 2.10.1973)
”Flying Finn”
© Kalevi Mikkonen 2024
Juoksukenttien kuninkaana tunnettu moninkertainen olympiavoittaja Paavo Nurmi on kuuluisimpia suomalaisia ulkomailla vielä nykyäänkin ja omana huippu-urheiluaikanaan ylivoimaisesti kuuluisin suomalainen maailmalla. Hänen olemukseensa kuului sisua ja peräänantamattomuutta, mutta myös särmikkyyttä, joka vaati veronsa suhteissa muihin ihmisiin. Työläistaustaisena ja puutteellisissa oloissa eläneenä Nurmi halusi ja osasi hyödyntää urheilumenestystään myös taloudellisesti. Urheilu-uransa jälkeen Nurmi toimi juoksuvalmentajana sekä menestyneenä liikemiehenä muun muassa rakennus- ja vaatetusalalla.
Paavo Nurmen mitat olivat kestävyysjuoksijalle ihanteelliset: pituus 174 cm ja kilpailupaino 65 kg. Nurmi hankki perustiedot valmennuksesta itse. Aikalais-valmentajien mielestä hän ei ollut lahjakkain juoksija edes suomalaisten joukossa. Hän oli kuitenkin ensimmäisiä huippu-urheilijoita, joka ymmärsi systemaattisen valmentautumisen merkityksen. Hän oli paitsi säälimätön itseään kohtaan, myös nopea oppimaan. Hän luki urheilukirjallisuutta, kokeili erilaisia harjoitus-menetelmiä ja pyrki tarkkailemaan kehoaan rasituksen alla. Hänellä oli tapana kirjoittaa harjoituksensa tarkasti päiväkirjaan ja analysoida niitä. Nurmi aloitti harjoituskautensa yleensä helmikuussa. Hän teki kaksi juoksu-, kävely- tai intervalliharjoitusta päivässä sekä voimisteluharjoituksia. Nykyjuoksijoihin verrattuna hänen juoksu- ja kävelykilometrien määrä oli kuitenkin hämmäs-tyttävän pieni hänen tuloksiinsa nähden. Harjoituspäiväkirjansa perusteella Nurmi juoksi tai käveli harvoin yli 10 kilometrin pituisia lenkkejä. Hän mm. harjoitteli askeleen pidentämistä juoksemalla junan perässä pitäen kiinni sen taka-puskurista. Hän kävi hieronnassa useita kertoja viikossa. Lepopäiviä Nurmi piti harjoituskaudella yhden tai kaksi kuukaudessa. Sekuntikellon avulla hän opetteli tuntemaan vauhdin ja sen vaikutuksen.
Ranskalainen
”Le Petit Parisien” vertasi Pariisin
olympiakisojen aikana Nurmea ja tämän kelloa: ”Hänen kellonsa rattaat ovat kuin hänen omat säärensä, kuin hänen
sydämensä ja keuhkonsa: väsymättömät, rikkoutumattomat.”
Juoksijoiden kuninkaaksi ja lentäväksi suomalaiseksi (The Flying Finn) nimetty Nurmi on kesäolympialaisten historian kolmanneksi menestynein urheilija ja menestynein yleisurheilija. Nurmi voitti vuosien 1920, 1924 ja 1928 olympialaisissa yhteensä yhdeksän kultaista ja kolme hopeista olympiamitalia. Erityisen poikkeuksellisena suorituksena urheiluhistoriaan jäi 1 500 metrin ja 5 000 metrin juoksujen olympia-voittojen saavuttaminen kahden tunnin sisällä Pariisin olympialaisissa. Lisäksi hän teki urallaan 20 henkilökohtaista ja kaksi viestijuoksun maailmanennätystä.
”Hänessä oli jotakin
epäinhimillisen karua ja julmaa, mutta hän valloitti maailman kirkkain asein:
tahdollaan, jossa oli yliluonnollista voimaa.”
Martti Jukola
(Huippu-urheilun historia, 1935)
Vuonna
1932 kirjoittamassaan artikkelissa Paavo Nurmi itse kirjoitti, että kilpaurheilu oli
hänen aikanaan jo niin kehittynyttä, ettei voittoja voinut ”enää saavuttaa
hyvällä onnella ja ihmeellisillä kumminlahjoilla”:
”Ei,
siihen tarvitaan suunnaton määrä työtä. Korkeimman luokan urheilijan tulee
läpäistä kolme astetta, ennen kuin hän pääsee huipulle: Ensiksi työ, toiseksi
työ ja kolmanneksi työ. Tietysti on erinomainen asia, jos urheilijalla on myös
luontaisia taipumuksia.”
Huippukuntoinen Nurmi lähti vuoden 1924 Pariisin olympiakisojen jälkeen Yhdysvaltoihin, jossa hän talvikaudella 1924 - 1925 ylti legendaariseen saavutukseen. Nurmi aloitti tiukan harjoituskuurin kestääkseen tulevan kilpailukiertueen. Ensin hän harjoitteli kaksi ja puoli viikkoa ulkona ja sitten hän alkoi totuttautumaan sisäratoihin. Hän juoksi siellä tammikuusta 1925 alkaen kolmessa kuukaudessa 55 kilpailua häviten vain yhden ja keskeyttäen yhden pistoksen takia. Sisärataennätykset kokivat perusteellisen siivouksen. Matka herätti uudella mantereella suurta kohua. Nurmea kohdeltiin suurena kuuluisuutena, joka sai tavata myös presidentti Calvin Coolidgen. Jutut "lentävästä suomalaisesta" (Flying Finn) tai "aavesuomalaisesta" (Phantom Finn) täyttivät lehtien palstoja ja niissä viljeltiin mehukkaita tarinoita muun muassa Nurmen syömisistä "juoksee kello toisessa, silakka toisessa kädessä" -tyyliin. Rahamiehet arvelivat Nurmen hankkineen juoksuillaan Suomelle 400 miljoonan markan lainan. Jo tuolloin amerikkalaisissa lehdissä esiintyi myös väitteitä, että Nurmi olisi itsekin ansainnut juoksuillaan peräti 25 000 dollaria, mutta mitään konkreettista näyttöä sala-ammattilaisuudesta ei pystytty antamaan.
Amsterdamin olympiakisojen jälkeen syksyllä 1928 Nurmi juoksi ylipitkien matkojen maailmanennätykset (15 000 - 20 000 metriä, tunninjuoksu). Hän käväisi myös uudelleen Yhdysvalloissa kilpailemassa ja harkitsi vakavasti jopa siirtymistä ammattilaiseksi, mutta sopimusta ei saatu syntymään. Hän valmistautui seuraavalle olympiamaratonille, ja hänen kilpailutahtinsa harveni. Osittain tämä johtui myös pidempiä lepotaukoja vaativasta keskittymisestä ylipitkiin matkoihin, sillä hän tähtäsi tosissaan uran lopettamiseen maratonvoitolla olympialaisissa Hannes Kolehmaisen tavoin. Olympiakisojen edellä 1932 Nurmi nousikin jälleen kerran huippukuntoon ja voitti olympiakarsinnassa lyhyellä maratonilla (40,2 kilometriä) ylivoimaisesti epävirallisella maailmanennätysajalla 2.22.03,8. Nurmi suunnitteli osallistumista myös 10 000 metrin juoksuun, mutta hän kärsi lievästä akillesjännevammasta ja jättäytyi jo ennakolta pois tästä juoksusta.
Kansainvälisen
uran päätös ja ammattilaissyytökset
Nurmen kansainvälinen
juoksijanura päättyi kuitenkin vähän ennen vuoden 1932 Los Angelesin kesäolympialaisia.
Lähinnä ruotsalaisten taholta oli nostettu arvostelua Nurmen
sala-ammattilaisuudesta, ja varsinainen prosessi nousi Nurmelle Saksassa
pidetyissä kilpailuissa maksetuista palkkioista. Kansainvälisen
yleisurheiluliiton (IAAF) johtokunta, jota johti ruotsalainen J. Sigfrid Edström ja sihteerinä Bo Ekelund, päättivät evätä Nurmelta osallistumisen kisoihin. Suomalaisille ei näytetty salaisiksi
julistettuja maksukuitteja, koska IAAF:n johtokunta ei halunnut käräyttää Saksan
ja muiden maiden kuuluisia urheiluseuroja palkkioiden maksamisista. Suomen
esitys päätöksen kumoamiseksi ei saanut kannatusta kuin muutamalta maalta
(Kanada, Irlanti, Meksiko). Amerikkalaiset, jotka olivat loppuun myyneet Los
Angelesin kisojen yleispääsyliput käyttäen Nurmen nimeä vetonaulana jo ennen
kisoja, vetäytyivät pois Suomen rinnalta, kaiketi Yhdysvaltain olympiakomitean
puheenjohtajan, kiihkeän ”amatööriyden” kannattajan Avery Brundagen toiminnan takia. Hänestä tulikin Kansainvälisen
olympiakomitean puheenjohtaja Edströmin (1946 - 1952) jälkeen. Nurmen kilpakumppanit, jotka
osallistuivat olympiamaratonille, tekivät viime hetken vetoomuksen Nurmen puolesta,
mutta sekään ei auttanut.
Edström ajoi omatoimisesti
ja kansainvälisen yleisurheiluliiton säännöistä välittämättä Nurmen julistamista
ammattilaiseksi Suomen Urheiluliittoa kuulematta kokouksissaan 3.4.1932 ja
30.7.1932. Asiaa käsiteltiin vielä tämän jälkeenkin ennen Los Angelesin kisojen
alkamista, jolloin IAAF:n konsiili muutti äänin 13 - 12 nimensä ”Olympialaisten
toimeenpanevaksi komiteaksi”, jolla oli olympialaisten sääntöjen mukaan oikeus
tarkastaa ilmoittautumiset. Edström uhkasi erota, jos häntä vastustettaisiin ja
se oli viimeinen kiristyskeino, jolla hän sai IAAF:n johtokunnan jäsenet
puolelleen. Suomelle ehdotettiin, että jos Suomen Urheiluliitto peruuttaisi
Nurmen osallistumisen olympiakisoihin, niin ammattilaisuussyyte olisi voitu perua, mihin Suomi ei tietenkään suostunut. Säännöt urheilijan
diskvalifioimiseksi tehtiin vasta olympialaisten jälkeen Kansainvälisen Urheiluliiton
(IAAF) kongressissa (yleiskokouksessa), jossa Edström ja neuvoston
sihteeri Bo Ekelund edustivat Ruotsia. Edström ja Ekelund
onnistuivatkin toiminnallaan saamaan Suomen urheiluväen ja suuren yleisön vihan
päälleen ikuisiksi ajoiksi eikä heidän ollut turvallista astua Suomen
maaperälle.
Nurmen aktiivisen
"asianajajan" urheilujohtaja Urho Kekkosen oli nöyrryttävä karvaaseen tappioon, mistä
sydämistyneenä hän jäädytti vuodesta 1925 alkaneet urheilusuhteet Suomen ja
Ruotsin välillä aina vuoteen 1939 saakka. Kekkonen lähetti Ruotsin Urheiluliiton
puheenjohtajalle Ekelundille sähkeen, jossa hän sanoi: ”Minä onnittelen teitä, että olette voittaneet viimeisen maaottelun Suomen ja Ruotsin välillä”. Uusi Suomi
-lehdessä todettiinkin, että tämän ajatuksen takana seisoi Suomen koko urheileva
kansa!
Jo 35-vuotiaan Nurmen
kansainvälinen ura oli lopussa. Hän juoksi kansallisissa kilpailuissa vielä
pari vuotta voittaen mm. 1500 metrin Suomen mestaruuden vuoden 1933 Kalevan kisoissa
voittaen kovat kansainvälisen tason suomalaismailerit, ja heitti lopulliset
hyvästit kilparadoille syyskuussa 1934. Ammattilaispäätös esti Nurmea
tavoittelemasta olympiauransa huipennusta maratonjuoksusta, sillä hän oli jo
liian vanha tavoittelemaan sitä vuoden 1936 Berliinin olympialaisissa, jonne Saksan
olympiakomitea kuitenkin kutsui hänet kunniavieraaksi yhdessä ensimmäisen
olympiamaratonin voittajan kreikkalaisen Spyrídon Loúisin kanssa. Nurmi antoi
siellä myös haastattelun Saksan radiolle.
Paavo Nurmi oli nykyaikainen
urheilija siinä mielessä, että hän halusi ja osasi hyödyntää
urheilumenestystään myös taloudellisesti. Nurmi ei toki ollut ainoa ”sala-ammattilainen”
vaan useimmat silloiset ja myöhemmät huippu-urheilijat saivat ”palkkioita”
kisoihin osallistumisesta, paitsi ne rikkaiden perheiden nuorukaiset, jotka
olivat urheilun alkuvuosikymmenien amatööri-ihanteita. Heidän ei tarvinnut nostaa
”pikkurahoja” kilpailuista. Kansainvälisen olympiakomitean herrat kuitenkin
tekivät Nurmesta varoittavan esimerkin muille. "Ruskeista
kirjekuorista" kuiskittiin jo 1920-luvulla, mutta urheilun johtoelimissä
pystyttiin vielä vaikenemalla pitämään sala-ammattilaisuuden ongelma pinnan
alla. Suomen Urheiluliitto oli tietoinen Nurmen ja muiden suomalaishuippujen
saamista rahoista. Urheilun ihanteellisuus kuitenkin edellytti olympia-aatteen
mukaisen "puhtaan urheilun" ja ”amatööriyden” vaalimista.
Epäilyt Paavo Nurmen
"rahajuoksuista" heräsivät erityisesti kuuluisalla Amerikan-matkalla.
Niitä ei ainakaan hälventänyt se, että hänen asioitaan Yhdysvalloissa hoiti
ammattilaisten välittäjänä tunnettu amerikansuomalainen Hugo Qvist, joka
varmasti itsekin kääri sievoisen osuuden rahoista. Nurmen ja ruotsalaisen Edvin
Widen saamista palkkioista saatiin yksityiskohtaista tietoa jo vuonna 1933, kun
SUL:n johtoon kuuluneen Ossian Roschierin kirje heinäkuulta 1931 tuli julki.
Nurmelle ja Widelle oli luvattu 2/3 HKV:n järjestämien kisojen lipputuloista.
Urheilu-uran lopettamisen
jälkeen Nurmi toimi väliaikaisesti myös valmentajana ja muun muassa valmensi
suomalaisia kestävyysjuoksijoita Berliinin olympialaisiin 1936. Siellä hänen
valmennettavansa voittivat kolme kultamitalia ja saivat yhden kolmoisvoiton. Nurmi
juoksi julkisesti vielä vuoden 1952 Helsingin olympia-kisojen avajaisissa,
kun hän sai kunnian tuoda olympiasoihdun stadionille 70 000 katsojan
ja stadionilla olevien eri maiden joukkueiden yllättyneenä hurratessa. Hän ei
kuitenkaan ottanut tehtävää vastaan täysin kitkatta, sillä hän piti yhä 20
vuoden takaista ammattilaiseksi julistamista vääryytenä ja kantoi kaunaa Kansainväliselle
olympiakomitealle.
Paavo Nurmen olympiamitalit:
- Antwerpen 1920
- kultamitali – 10 000 m juoksu
- kultamitali – 8 000 m maastojuoksu
- kultamitali – 8 000 m maastojuoksu (joukkuekilpailu)
- hopeamitali – 5 000 m juoksu
- Pariisi
1924:
- kultamitali – 1 500 m juoksu
- kultamitali – 5 000 m juoksu
- kultamitali – 5 000 m maastojuoksu
- kultamitali – 5 000 m maastojuoksu
(joukkuekilpailu)
- kultamitali – 3 000 m juoksu (joukkuekilpailu)
- Amsterdam
1928:
- kultamitali – 10 000 m juoksu
- hopeamitali – 5 000 m juoksu
- hopeamitali – 3 000 m estejuoksu
Henkilökohtaiset
ennätykset:
- 800 m – 1.56,3
- 1000 m – 2.32,2
- 1500 m – 3.52,6
- maili – 4.10,4
- 2000 m – 5.24,6
- 3000 m – 8.20,4
- 3000 m esteet – 9.31,2
- 5000 m – 14.28,2
- 10 000 m – 30.06,1
- 15 000 m – 46.49,6
- tunninjuoksu – 19 210
m
- 20 000 m – 1.04.38,4
- 25 000 m – 1.26.29,6
- 25 mailia / 40 200 m (lyhyt maraton) – 2.22.03,8
PAAVO NURMEN MAAILMANENNÄTYKSET
Nurmi teki urallaan 20 IAAF:n hyväksymää maailmanennätystä 14 henkilökohtaisella juoksumatkalla sekä kaksi viestijuoksun maailmanennätystä Turun Urheiluliiton 4 × 1500 metrin joukkueessa. Arvokilpailumatkojen 1 500 metrin, 5 000 metrin ja 10 000 metrin maailmanennätystensä lisäksi hän rikkoi ennätyksiä myös 2 000 metrin, 3 000 metrin ja 15 000 metrin matkoilla, tunninjuoksussa sekä useilla harvoin juostuilla maili-matkoilla. Nurmi piti samanaikaisesti hallussaan sekä 5 000 metrin että 10 000 metrin matkojen maailmanennätyksiä 2 849 päivää peräkkäin elokuusta 1924 kesäkuuhun 1932.
(IAAF:n
hyväksymät):
LAJI TULOS PAIKKA JA AIKA
1500 m 3.52,6 Helsinki 19.6.1924
maili 4.10,4 Tukholma 23.8.1923
2000 m 5.26,3 Tampere 4.9.1922
2000 m 5.24,6 Kuopio 18.6.1927
3000 m 8.28,6 Turku 27.8.1922
3000 m 8.25,4 Berliini 24.5.1926
3000 m 8.20,4 Tukholma 13.7.1926
2 mailia* 8.59,6 Helsinki
24.7.1931
3 mailia* 14.11,2 Tukholma
24.8.1923
5000 m 14.35,4 Tukholma 12.9.1922
5000 m 14.28,2 Helsinki 19.6.1924
4 mailia* 19.15,4 Viipuri
1.10.1924
5 mailia* 24.06,2 Viipuri
1.10.1924
6 mailia* 29.36,4 Lontoo
8.6.1930
10 000 m 30.40,2 Tukholma
22.6.1921
10 000 m 30.06,2 Kuopio
31.8.1924
15 000 m* 46.49,6 Berliini
7.10.1928
10 mailia* 50.15,0 Berliini
7.10.1928
tunninjuoksu 1.04.38,4 Tukholma 3.9.1930
tunninjuoksu 19 210
m Berliini 7.10.1928
4×1500 m** 16.26,2 Tukholma
12.7.1926
4×1500 m** 16.11,4 Viipuri 17.7.1926
* = laji ei kuulu enää IAAF:n viralliseen
ennätysluetteloon
** = Nurmi juoksi ankkuriosuuden TuUL:n joukkueessa
Paavo Nurmi juoksi vuoden 1925 Yhdysvaltain kiertueellaan 29 epävirallista sisäratojen maailmanennätystä. IAAF on hyväksynyt virallisia sisäratojen maailmanennätyksiä vasta vuodesta 1987 lähtien.
”Myöhempinä vuosinaan Nurmi
analysoi kriittisesti harjoitusmenetelmiään. Hänen päivittäinen ohjelmansa,
joka omana aikanaan oli enemmän kuin riittävä, muodostui pääasiassa pitkistä ja
suhteellisen hitaista juoksuista, joita tavallisesti edelsivät yhtä pitkät
kävelymatkat. Verrattuna nykyjuoksijoiden usein tukahduttaviin
harjoitusmetodeihin Nurmen päiväannokset näyttävät tietenkin riittämättömiltä,
varsinkin mitä laatuun tulee. Hän on itse myöntänyt ryhtyneensä pohtimaan
nopeusharjoittelua vasta uransa jälkivaiheessa. Nurmen suuri ansio oli, että
hän ymmärsi tasaisen vauhdinpidon merkityksen, mutta voidaan myös väittää, että
tämä periaate rajoitti häntä juoksijana ja luultavasti esti häntä käyttämästä
koko potentiaaliaan. Oikeassa historiallisessa yhteydessään nähtynä Nurmen
saavutuksia voi kuitenkin ainoastaan kuvata fantastisiksi.”
Roberto L. Quercetani: Athletics : A History of Modern Track and Field Athletics (1860-1990). Vallardi & Associati, Milan 1990.
”Urheilijan luonteen tarkka määrittely on useimmiten vaikeaa. Mutta
Paavo Nurmen kohdalla se on helppoa – sekä legendat että tunnetut tosiasiat
osoittavat, että tämä kaikkien aikojen suurin urheilija on voimakas, hiljainen,
kova ja itseensä luottava yksilö. Olemme tehneet runsaasti työtä saadaksemme
tätä “Ihmesuomalaista” koskevat tarut erilleen todellisuudesta. Mutta tämä mies
pystyi niin moniin uskomattomiin tekoihin eikä hän tuntunut itse kieltävän
näiden tarujen olemassaoloa (itse asiassa hän ei enempää vahvistanut kuin
kiistänyt niitä), että ‘taruolento’ samaistuu itse ihmiseen. Hänen nimensä
Paavo Nurmi oli tuttu koko maailmalle. Samoin nimet, jotka hän sai maailman
lehdistöltä: “Peerless Paavo” (Ainutlaatuinen Paavo), “Phantom Finn” (Ihmesuomalainen).
Muut Suomen juoksijoista, yleisurheilun asiantuntijat, lehtimiehet, eivät tunteneet
häntä paljoakaan paremmin. Hän ei heillekään ollut koskaan täysin todellinen.
Hän oli sfinksin kaltainen kiistakysymys, pilvissä oleva jumala. Tuntui kuin
hän olisi koko ajan näytellyt jotain osaa draamassa. Kuitenkin hän osoittautui
ympärilleen syntyneiden legendojen kaltaiseksi. Ehkä hän jopa antoi pontta
näille tarinoille. Kuka tietää… Oli miten oli, Paavo Nurmi oli lujana ja hiljaisena
erillään muista, noudattaen ehdotonta itsekuria, valkohehkuisen
kunnianhimoisena, muistuttaen urheilun alalla mitä suurimmassa määrin Napoleon
Bonapartea.”
Ron Clarke kirjassa: Ron Clarke & Norman Harris, The Lonely
Breed. Pelham Books 1967.